A L K U U N

Minä  ç Uutisia ç Koirat  ç Kasvattamisesta  ç Pentuja  ç Pentueet ç Dobermannit  ç Memoriam  ç Linkit  ç Galleria  ç Vieraskirja  ç  BLOGI

 

 

DOBERMANNIT

Ajatuksiani kasvattamisesta

"Aktiivista PK-harrastusta, sekä pienimuotoista käyttöpainotteista Dobermannkasvatusta.
Tavoitteena toimiva koira, eli pääpainona käyttöominaisuudet ja terveys"

Tuossa kahdessa lauseessa oikeastaan on tiivistettynä koko ajatusmaailmani asian suhteen.
Dobermann on äärimmäisen monipuolinen palveluskoirarotu ja sen tulee olla henkisiltä ja fyysisiltä ominaisuuksiltaan sellainen, että sen
kanssa pystyy monipuolisesti harrastamaan.
Kasvatustyöni on, ja tulee olemaan erittäin pienimuotoista, yritän ehdottomasti panostaa enemmän laatuun kuin määrään ja valitsen
huolella jalostukseen käyttämäni koirat. Jokainen yhdistelmä jonka teen, täyttää omat kriteerini siten, että olisin täysin valmis
jättämään kyseisestä yhdistelmästä pennun kotiin kasvamaan.
Koiran, jota käytän jalostukseen, tulee olla luonne- ja käyttöominaisuuksiltaan edellä mainittuun monipuoliseen
palveluskoiraharrastamiseen soveltuva. Sen tulee olla luonteeltaan vahva, viettivoimainen, itsevarma, taistelutahtoinen ja
tasapainoinen koira. Sen tulee olla terve ja yleiskunnoltaan hyvä. Jalostuskoiralta en vaadi mitään sen ihmeellisempiä näyttelymeriittejä,
vaan sen tulee olla rakenteeltaan terve; sopivan kokoinen, jäntevä, sporttinen koira, jonka rakenne mahdollistaa räjähtävän, sähäkän
ja notkean liikkumisen.
Harrastan itse koirieni kanssa aktiivisesti palveluskoirapuolella ja sitä kautta pyrin jatkuvasti ammentamaan uutta informaatiota koirieni
luonne- ja käyttöominaisuuksista, jotta pystyn tarkoin valitsemaan koiralleni kumppanin joka sopii sille ja täydentää sen
luonneominaisuuksia.

Olen kasvattanut kaksi dobermann-pentuetta. Kasvatustoimintaa ei tällä hetkellä ole. Kotona minulla on nuori narttu
Brückendorfer Panthera  "Armi". Aika näyttää tuleeko Armi täyttämään ne kriteerit käyttöominaisuuksien ja terveyden osalta, joita
jalostustuskoiralta edellytän.

Kantanarttuni

ZTP Sg1B SchH3 HK3 TK2 BH AD
A'dreams Cherry

18.1.1998 - 19.6.2006


(Klikkaa kuvaa)

 

AIEMMAT CHERRYFELLOW'S PENTUEET

A-PENTUE
s. 26.2.2002 3+2

Fin Mva, Kva, SchH3 IPO3 FH2 BH AD Bronco von der Doberwache - ZTP Sg1B SchH3 HK3 TK  BH AD A'dreams Cherry

 

B-PENTUE
s. 18.12.2003 1+3

ZTP Sg1A VPG1 BH A'dreams Warro - ZTP Sg1B SchH3 HK3 TK  BH AD A'dreams Cherry

 

 

  WebDesign & Copyright  © Team Cherryfellow's